Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Viestintäpäällikkö Ahde iski päänsä taksitolppaan, jos lehtien otsikoita on uskominen. Kuulostaa ihan siltä, että Räty yllytti AKT:n hallituksen jäseniä koskettamaan kielellä samaista metallista tolppaa pienellä pakkasella. Tiedättehän miten siinä käy? Kiusa se on pienikin kiusa. Työpaikkakiusa etenkin.Hallituksen jäsenen vastuu on painava. Hallitus tekee päätöksiä kokouksissaan kollektiivisesti...
Tieto on arvokasta. Kauppaketjut keräävät tietoa ostokäyttäytymisestä ja suunnittelevat sen pohjalta tuotevalikoimaa. Jos TV:stä tulevat realityohjelmat ärsyttävät, niin turha moittia tuottajia, vaan ohjelmia katsovia asiakkaita. Katsojaluvut määräävät. Google muuttaa ehtojaan 1.3.2012. Uusien ehtojen mukaan Google voi kerätä ja yhdistellä eri palveluissaan keräämäänsä tietoa ja muodostaa...
Aamu-tv:n uutisointia: "Työsopimuslaki on tiukka. Jos työntekijä on ilmoittamatta pois töistä seitsemän päivää ilman pätevää syytä, se on jopa irtisanomisperuste". Tiukka? Jopa? Seitsemän päivää! Jos työntekijä on lähes kaksi viikkoa poissa ilmoittamatta, eikä pysty edes jälkikäteen ilmoittamaan pätevää syytä, työnantajalla tulee olla oikeus tehdä päätelmiä työmotivaation tasosta. Tuossa...
Perussuomalaiset ovat sitä mieltä, että juuri heitä tuijotetaan ja heidän sanomisiaan nostetaan lehtien otsikoihin. Viimeksi tänään Aamu-tv:ssä Pirkko Ruohonen-Lerner sanoi, kuinka media tuijottaa heidän puheitaan, vaikka tärkeää olisi juuri nyt antaa työrauha. ”Meillä on paljon uusia ja menee kaksi vuotta opetellessa.” Kaksi vuotta?! Ainakin ennen käytöstavat opeteltiin jo päiväkodissa ja...
Peruspalveluministerimme Maria G-R kirjoittaa tämän päivän Turun Sanomissa, kuinka hallitus ryhtyy houkuttelemaan kuntia rahalla rajoittamaan peruspalvelujensa yksityistämisestä. En tiedä, onko peruspalveluministerimme todella sanonut näin, vai onko lehti laittanut kulmia suoraksi sekoittamalla termit yksityistäminen ja ulkoistaminen. Kunta tai kuntayhtymä voi ostaa palvelun joko...
En ole halunnut kirjoittaa heti Norjan tapahtumien jälkeen. Tuntui siltä, että mitkään sanat ei riitä. Äärioikeisto, äärivasemmisto, äärimmäiset teot. Ne ihmiset, jotka uskovat vain maailman ääriin, näkevät vain kapean ja syvän ojan kahden ääripään välillä. Tekijä hyödynsi sosiaalisen median kanavia oman harhaisen maailmankuvansa levittämisessä. Ja onnistui siinä hyvin. Yli 1500...
Auton radio pauhasi traagisuutta, karpaasin kuolemaa. Rakastettu ja vainottu oli kuollut. Samalla hetkellä autoni eteen hyppäsi kauris. Tilannenopeus oli sopiva ja isoa vaaratilannetta ei ollut. Mutta tilanne säikäytti sen verran, että loppumatkan aikana ajatukset siirtyivät pakosti elämän suuriin asioihin. Mietin elämän rajallisuutta, rakkautta ja vainoa. En tiedä, oliko kauris vainottu....
Hyvä Jutta. Hallitusneuvottelut ovat sinulle uusi kokemus ja joudut kuuntelemaan kehäkettujen neuvoja. Näitkö, kuinka paljon jo saavutit? Olit jo saanut neuvoteltua perusturvan korotuksen, eläkeiän jäädyttämisen ja työllisyysmäärärahojen nostamisen. Tuijotit pieniä yksityiskohtia kun olisi pitänyt ymmärtää, että kokonaisuus ratkaisee. Taisit kävellä onnesi porteista ulos. Hyvä...
Hallitusneuvottelujen Salatut Elämät on ollut mielenkiintoinen saippuasarja. Cliffhangereita on riittänyt. Jos katsoo lehtiotsikoita vaalien jälkeen, mieleen tulee häävalmistelut, sulhasten ja morsiamien häästressi ja ex-kihlattujen katkeruus. Jakso 1, 17.04.2011: Tuli iso Jytky Jakson tapahtumat: Soini on voitonvarma, että kirkon ovet aukenevat. Pakit saaneet Sinnemäki ja...
Juttelin ennen vaaleja kahden äänestäjän kanssa, joista toinen sanoi äänestävänsä "nykyistä johtoa vastaan” ja toinen "perussuomalaisia vastaan". Ei minkään puolesta, vaan jotain vastaan. Ja tämä näkyi lopputuloksessa: 1/5 kansasta äänesti ns. vanhoja puolueista vastaan ja 4/5 kansasta äänesti vastavoimaa vastaan. Kukaan ei kenenkään puolesta. Vastakkainasettelu uudisti eduskunnan...
Lähetän ja vastaanotan yhtä suuremman osan viesteistä sähköposteina ja tekstiviesteinä. Laskut, jos niitä nyt ihan pakko on lähetellä – sähköisenä kiitos. Veroilmoituksen teko onnistuu verkossa, kuten monet muut viralliset ilmoitukset. Esityslistat haluan mieluiten sähköisenä. Keskisuomalainen tulee kotiin kannettuna, joskus sitä vaan kaipaa ”paperista käyttöliittymää”. Mutta pari...
Seison ravintolan baaritiskillä. ”Anteeksi”, sanon tiskille tulevalle naiselle ja siirryn sivummalle. Nainen jää katsomaan rintanappiani I <3 (kok) . En peittele totuutta. Nainen tuhahtaa ja kysyy hieman harhaisilla silmillään: ”Oletko todella tuota mieltä?”. Jään kuuntelemaan naista. Katson naista silmiin ja sanon: ”Kyllä”. Olen rohkea. Nainen pyörittelee silmiään ja...
En tiedä, montako erilaista vaalikonetta on tällä kertaa lanseerattu. Kymmeniä tai satoja. Määrä vaan ei korvaa laatua. Esimerkiksi Zef on hyvä palveluntuottaja ja tekniikka pelaa, mutta sisällöntuotanto on toista luokkaa. Kysymykset ovat usein asenteellisia eivätkä anna mahdollisuutta vastata niin kuin oikeasti haluaisi. Lehtiartikkelin mukaan Ben Zyskowicz oikein ”pimahti” YLEn vaalikoneen...
Joka neljäs vuosi nouseva vaalikiima on pahimmillaan ja silloin ajatukset ovat vain yhden asian perässä. Tällä kertaa se asia on persujen tyhjät puheet. Huolestuttavaa on se, kuinka muut ehdokkaat ja puolueet keskittyvät näihin turhuuksiin asiakysymysten sijaan. Persujen retoriikassa Suomi siirretään aikakoneella 1950-luvulle, kulttuurin määrittely siirrettään poliitikkojen...
Kannattaisiko kaupungin ulkoistaa osa pysäköinninvalvonnasta yksityiselle sektorille? Halutaanko kaataa vettä kaupungin pohjattomaan toivekaivoon vai yksityiseen vesiämpäriin? Sain elämäni ensimmäinen parkkisakon viime tiistaina. Pysäköintikieltoalue, liikennemerkin noudattamatta jättäminen. Voisin pitää puolustuksen puheenvuoron: ”sai siihen vielä pari viikkoa sitten parkkeerata”. Ei...
Eeva-Kaisa Rouhiainen
Jyväskylä
Kokoomus
Vaajakoskelle juurtunut järjestöaktiivi, kehityspäällikkö ja tohtorikoulutettava. Jyväskylän kokoomus ry:n puheenjohtaja. Lisätietoa: www.eevakaisarouhiainen.fi
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?